lauantai 28. joulukuuta 2013

Random facts

Erinäisissä lifestyle-blogeissa on kiertänyt viime aikoina haaste, jossa bloggarit paljastavat "10 random faktaa" itsestään. Tinka, Roihu ja Manta ottivat haasteen innoissaan vastaan ja kertoivat jotakin itsestään.

Roihu

1. Saan hepuleita. Usein ja oudoista asioista. Hepuli aiheuttaa aivojen off-tilaan siirtymisen ja naamalleni nousee hölmö ilme. Hepuliin kuuluu höpöilmeen lisäksi holtitonta juoksemista, haukahtelua sekä ympäri pyörimistä. Hepulitilan saatta laukaista esimerkiksi pökäleen vääntäminen, vesilätäkkö tai järvi, tassun kastuminen, käpy polulla, kolme käpyä polulla, märkä Tinka, se että Tinka nuuhkaisee korvaa, tärkeän ihmisen kohtaaminen,

2. Tappaminen on intohimoni. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole mikään julmuri, mutta mikään ei piristä päivää kuin päästäisen nappaaminen. Suurin haaveni on saada joskus orava kiinni.

3. Pidän linjoistani huolta syömällä paljon kasviksia. Lehtikaalin lehtiruodot ovat tällä hetkellä suosikkini. Banaanistakaan en kieltäydy koskaan! Myös perunankuorissa on ihanan pikantti maku.

4. No myönnetään, olen toisinaan vähän blondahtava. En silti ole pelkkä aivoton pissismissi vaan välillä saatan yllättää fiksuilla aivoituksillani. Ajatteleminen on vaan jotenkin niin rasittavaa ettei sitä aina jaksa!

5. Tykkään kiipeillä ihmisten päällä. Erikoiskykyihini kuuluu kipupisteiden löytäminen erityisesti mahan alueella.

6. Minussa on myös hellä puoleni. Iskän sykyssä on paras paikka, mamin kainalokin menettelee. Osoitan hellyyttäni tökkimällä rakkaitani nenällä ja nojailemalla kylkeä vasten.


Tinka

1. Mitä sitä olemaan vaatimaton, olen aika fiksu tyyppi. Esimerkkejä osaamisestani: ovien avaaminen, empatiakyky, syy-seuraussuhteiden hahmottaminen, saunominen sekä ruuan pyytäminen täsmällisesti ajallaan.

2. Mikään ei ole parempaa kuin kylmät ja pimeät illat, jolloin voin käpertyä ihanan sohvani nurkkaan tassuissani lasillinen laadukasta punkkua ja jokin aivonystyröitä kutitteleva kirja. Pidän erityisesti filosofisista klassikkoteoksista. Toisaalta mikään ei ole kurjempaa kuin lenkki kylmänä, märkänä ja ankeana syysiltana..

3. Sivistyyneenä herrasmiehenä koen olevani oikea unelmien mies. Hurmaan kaikki naiset hillityllä charmillani, oli kysessä sitten lajitoverini tai ihmisneitokainen.

4. Kun olin vielä nuori poika, muutin maalta kaupunkiin mamini kanssa. Silloin minua vannotettiin pitämään mamista hyvää huolta. Olen ottanut tehtävän todella vakavasti ja pitänyt lupaukseni.

5. Myös näinkin fiksulla porokoiralla on joitakin noloja tekoja tilillään. Ollessani aivan pieni pentu, mami hylkäsi minut päiväksi lähestulkoon aivan yksin. Vietin sen surkean kesäpäivän saaressa mökkeilyn merkeissä. Kun näin mamin viimein tulevan veneellä kohti saarta, ilahduin niin paljon että lähdin Keiteleen tyrskyjä uhmaten uimaan veneeen luokse niin kovaa kuin vain pienistä tassuistani pääsin. Tarina päättyi onnellisesti ja pääsin mamin luokse. Enää en olisi yhtä tyhmä ja näkisi niin paljon vaivaa. Mami tulkoon luokseni.

6. Nautin erilaisten äänten tuottamisesta. Repertuaariini kuuluu mm. hiljainen böhböh-uhkaminen, äänekkäämpi, avantgardistinen mölinä sekä hurja ja äärimmäisen uskottava vahtikoirahaukku. Olen kehittänyt myös oman systemaattisemman järjestelmän kommunikaatiota varten. Eihän sitä nyt vaan voi pyytää lenkille tai kinuta ruokaa samalla äänensävyllä!

7. Kaikki itsensä sivistäminen ja asioista huolehtiminen vaatii toisinaan vastapainoa. Rakastan keppejä ja narupalloja. Myös pienten puiden maasta kiskominen on sangen miellyttävää.

Manta

1. Minua sanotaan hieman blondiksi, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Olen vain harkitsevainen ja saatan tuumailla asioita hieman pitempään ja tarkempaan, ennen kuin päätän ehkä toimia. Mottoni onkin parempi harkita kuin katua.

2. Olen luonteeltani hirveän kiltti. Minulle ei koskaan tarvitse korottaa ääntä, sillä tiedän muutenkin kuinka hienon ladyn tulee käyttäytyä.

3. Paheisiini kuuluu pihasta karkaaminen. Osaan etsiä kivat koloset, mistä pääsee piha-aitauksen ulkopuolelle. Suosikkireittini on kaivautua ulkohuussin alta. Silloin kaupan päälle saa ihanan parfyymin. Emäntä tosin ei ole asiasta yhtä ilahtunut kuin minä. Hauskinta asiassa on päästä aidan toiselle puolelle, vaikka en sitten oikein tiedäkkään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Yleensä jään portille vinkumaan, että joku päästäisi minut takaisin pihaan.

4. Minä tykkään myös harrastaa. Olen kuullut, että monet koirat harrastavat koiratanssia, mutta minä rakastan balettia. Joka ilta järjestän emännälle hienon balettiesityksen ennen iltaruokaa. Tanssin, hypin, pyörähtelen ja teen piruetteja. Oi se on kerrassaan ihanaa!!

5. Suurin idolini on Tinka. Tinka on niin viisas ja osaa paljon juttuja joita yritän matkia. Olen oppinut sankariltani kuinka avataan ovet, kuinka tassulla kerjätään huomiota ja kuinka ruokapöydässä voi pyytää ruokaa asettamalla kuono isännän polven päälle. Seuraan aina tarkasti Tinkaa, mitä hienoja juttuja voisin vielä oppia lisää.

6. Ruoka on myös suuri rakkauteni. Osaan syödä paprikat tosi tarkkaan. Viimeksi makeista suippopaprikoista jäi vain vihreät osat pöydälle, kun pääsin niitä nautiskelemaan. Olin tosi tarkka, ettei jäljelle jäänyt yhtään punaista osaa. Minä olen kaikkiruokainen enkä niin turhan nirso. Välillä pidetään Ciljan kanssa kunnon bileet kompostorilla. Ette usko, mitä kaikkea herkkua sieltä voikaan löytyä. Emäntä on tosin oikea ilon pilaaja ja laittoi kompostorin ympärille vielä kompostikehikon, ettei me päästäisi biletttämään.

7. Kaikkein rakkainta maailmassa on oma ihmiseni. Seuraan häntä joka paikkaan enkä lenkilläkään päästä häntä silmistäni vaikka olisin irrallaan. On ihanaa käpertyä sohvalla kainaloon ja olla vaan lähellä. Kun haluan läheisyyttä, tökkään hellästi kuonolla, ihan hiljaa vaan ja odotan, että saan huomiota. Joskus pujotan kuonon emännän käden alle tai nuolaisen hellästi. Minusta on tullut myös aika hyvä sairaanhoitaja ja pidän tarkkaan huolta kun emäntäni on kipeänä. Välillä hän yritti laittaa minut ulos, etten päässyt suorittamaan hoivatehtävääni, mutta huomasi pian, kuinka istuin keittiön ikkunan alla kuuntelemassa pää kallellaan kuinka hän yski kovasti sisällä. Pakkohan minun oli päästä sisälle hoivaamaan potilasta.

8. Näyttelyissäkin olen käynyt ja ihan kivasti menestynyt siellä. Tosin, en ole mikään pissis, joka nauttisi keskipisteenä olemisesta, mutta mitäpä sitä ei emännän eteen tekisi. Eräs tuomari sanoikin, että olen esimerkki siitä, mitä tarkoitetaan nöyrällä porokoiranartulla.

9. Rakkain harrastukseni on luonnossa retkeileily. Kohokohta on ollut se, kun oltiin viikon vaelluksella esi-isien mailla Lapissa. Siellä pääsin haistelemaan tunturituulta ja pääsin tekemään tuttavuutta myös porojen kanssa. Voi pojat, se se vasta oli elämää!!!

10. Joskus meihin Ciljan kanssa menee pieni paholainen korvien väliin. Nimittäin me kumpikin osataan kyllä ohittaa yksin toiset vastaan tulevat koirat ihan hienosti, mutta joskus ei vaan voi vastustaa kiusausta, kun ollaan yhdessä lenkillä. On ihan pakko haukkua vastaan tulevat pystyyn ja näyttää kuka määrää näillä seuduilla. Ihan turha mökkiläisten on tulla pullistelemaan meidän tielle. Niin harvoin täällä näkee toisia koiria, että kyllähän tilaisuudesta pitää ottaa vaari. Varsinkin toi yks hovawart on aina pakko haukkua... se yrittää aina esittää niin hyvin koulutettua että! Täytyy vähän opettaa sille maalaiskoirien tapoja. ;)

2 kommenttia:

  1. Lumiterveiset rovaniemen mettäkairasta! En ole facebookissa, ni välillä käyn kurkkimassa mitäs tänne kuuluu. Ihania persoonia teillä nuo koiruudet.. :) Voin vaan kuvitella tilanteita ;D

    Mie olenki Ritvan kans enempi ollu yhteyksissä tässä joku viikko takaperin. Joten kuulumisiin! Odotan sormet ja varpaat ristissä uutisia tässä jokupäivä :)

    Ystävällisesti Marjo K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo! Olipa kiva saada viestisi. Vielä ei mitään uutta ole penturintamalla vaan juoksuja odotellaan malttamattomana. Yritetään tänne päivitellä välillä kuulumisia ja kiva kun joku käy lukemassa. Terveisiä sinne lumiseen pohjoiseen täältä harmaasta ja kuraisesta keski-suomesta. :) Ritu

      Poista