torstai 5. helmikuuta 2015

Mamma-kuvia

Viime viikonloppuna piti hieman ottaa kuvia mamma-koirista. Roihulla alkaa olla jo kunnon röllykkä maha. onhan se astutettu viikkoa aikaisemmin ja odottaa jo toista pentuettaan. Mantakin alkaa olla jo aika pötkylä. Vähän kuvissa hämää ultraa varten parturoidut masut. Täytyy ensi viikonloppuna ottaa uudet kuvat. Nyt muutosta tapahtuu paljon jo pienessä ajassa. Niin se vaan alkaa kuukauden loppu häämöttää ja jännitys lisääntyy. Kohta saa alkaa laittamaan pentulaatikkoa valmiiksi ja asentaa portin kodinhoitohuoneen ovelle, niin saa sitten äitylit olla rauhassa uteliailta kavereilta.
Roihu ja Manta voivat hyvin. On käyty ahkerasti lenkillä ja ruoka maistuu. Ruokana saavat nyt odottaville nartuille tarkoitettua Royal Canin ruokaa sekä lihaa, kalaa yms. Hellyyttä on tietysti jaettu niille yllin kyllin. Välillä alkaa niitä jo kasvava maha vähän tuskastuttamaan kun ei enää voi liikkua yhtä sutjakkaasti kuin ennen.
Lisää kuvia siis viikonloppuna. ;)



                                                      Manta pötköttelee masun vieressä.




 

                                                                  Manta ja masu





                                                                
                                                                   Roihun masu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti